Uutiset
6.6.21 Cockeriharrastajat ry:n pikkukokeessa Heinolassa oli mukana taas molemmat meidän koirat. Seela kävi jäljellä tyttäreni Pinjan kanssa, joka toimi ensimmäistä kertaa virallisessa kokeessa ohjaajana. Tuloksena VOI1 48 pistettä, ei huono ensikertalaiselle ;) Sinnan kanssa kävin AVO jäljellä ja tohoteltiin tulokseksi toinen AVO1 ja pisteitä 46. On nämä tytöt vaan taitavia! Nyt jatketaan molempien kanssa voittajaluokassa.
19.5. käynnistettiin meidän osalta tämän vuoden mejä-kausi. Salpausselän spanielikerho järjesti kokeen kahteen osaan pilkottuna korona-rajoitusten vuoksi ja me osallistuttiin Seelan ja Sinnan kanssa viikolla iltakokeeseen. Sinna olikin ensimmäistä kertaa virallisessa kokeessa mukana. Seela pääsi nauttimaan jäljestyksestä isäni kanssa, minä menin alokkaan kanssa kokeilemaan miten meidän käy. Seelan tulos oli loistava Voi1 48 pistettä ja Sinnan hienosti Avo1 43 pistettä. Virtaa riittää vielä vaikka muille jakaa, melkoinen sähikäinen kun on. Kuumuuskaan ei tuntunut virtaa vähentävän, kun välillä pääsi kahlaamaan lätäköissä kesken jäljestyksen. Yli-innokkasta jäljestäjää sai jarrutella vielä melkoisesti. Tästä on todella hyvä jatkaa!
Kerttu kävi 11.5.21 ensimmäistä kertaa elämässään haistelemassa verijälkeä metsässä. Ensimmäinen osuus tarkasteltiin hyvinkin tiiviisti jokaista ruohonkortta ja ihmeteltiin veren hajua. Sitten alkoi löytyä jo vauhtiakin ja lopussa sai jarrutella jo menoa. Missään vaiheessa ei hajua arasteltu, vaikka täysin uusi tuttavuus olikin. Kaato, eli hirven sorkka olikin semmoinen aarre, ettei siitä olisi luovuttu enää millään. Kerttu piilotti löytönsä huolellisesti maastoon. Tyttö syttyi hommaan kovasti ja näyttää perineen suvun geenit. Kiitokset Kertun isäntäväelle kun lähditte kokeilemaan uutta lajia!

Syksyllä 2020 Seela oli hirviporukkaa auttamassa ja jäljesti pariin kertaan haavakkoja. Seela teki töitä keskeytyksettä, haavakko löytyi 6km päästä ja metsästäjät saivat homman hoidettua loppuun. Toisella kerralla Seela kävi ensin varmistamassa ohilaukauksen, heti siitä perään tuli toinen haavakkotilanne, sitä etsittiin ensimmäisenä päivänä pimeään saakka, seuraavana päivänä homma jatkui useamman tunnin ajan ja työ saatiin lopulta hoidettua. Seela ei tämmöisistä rutistuksista väsähdä, työinto on uskomaton. Sinna kävi harjoittelemassa viimeisimmän jäljestyksen haavakon löytymisen jälkeen ja hoiti työnsä esimerkillisesti. Sama into työhön, jos ei suurempikin kuin äidillään.
12.-13.9.2020 oli Spanielien mejä-mestaruuskisat Jalasjärvellä, joissa Seela sijoittui viidenneksi tuloksella VOI1 47 pistettä. Ehkä tapahtumarikkain reissu metsässä ikinä. Juuri ennen ensimmäistä kulmaa oli jäljen vieressä iso ja tuore hirven makaus, jonka Seela kävi tutkimassa ja jatkoi sitten työtään. Heti kulman takaa nousi kanalintu Seelan nenän edestä lentoon, kesti sekunnin tai kaksi ennen kuin tajusin, että tässä kohtaa piti karjaista, yksi kova kielto riitti ja Seela palasi saman tien takaisin alkuperäiseen hommaansa. Olipa hienoa nähdä, että lähdettyyn työhön palattiin aina, vaikka häiriötä oli riittämiin tällä lenkillä!
5.-6.9.2020 Salpausselän piirinmestaruuskisat Asikkalassa. Tuloksena VOI1 48 pistettä ja Seela uusi mestaruutensa!
14.-17.8.2020 reissattiin Seelan kanssa Mynämäelle Cockereiden rotumestaruuteen. Koko viikonloppu hurahti lämpöisessä säässä mejän merkeissä. Emme ole aiemmin tähän mestaruuskisaan osallistuneet, joten oli kiva kokemus lähteä mukaan. Seela jäljesti tapansa mukaan varmasti riistarikkaassa maastossa ja sai tulokseksi VOI1 48 pistettä. Tämä riitti tällä kertaa varmistamaan meille voiton rotumestaruudesta! Seela on siis cockereiden rotumestari vuosimallia 2020!! Kuvia lisäilin Seelan sivuille reissusta.
Kevään 2020 kokeet peruttiin ja kausi päästiin korkkaamaan vasta Luumäellä 28.6. yhdessä Seelan siskon kanssa. 30 asteen helteessä oli mielenkiintoista tehdä lauantaina jälkiä, sadat paarmat seurasi toimitusta hyvin tarkasti. Koe aloitettiin sunnuntaiaamuna klo 04.00, jotta päivästä ei tulisi koirille liian raskas. Me vietettiin Seelan kanssa yö koepaikalla auton takakontissa, ettei tarvinnut lähteä yöllä ajamaan koepaikalle. Yön sateet helpottivat huomattavasti koirien urakkaa ja Seela nuuskutteli tulokseksi VOI1 48 pistettä.
Toinen koe tälle vuodelle oli Cockeriharrastajien 5.7. järjestämä Heinolassa. Kokeessa oli Seelan lisäksi Seelan sisko ja tytär Lilly isäntänsä kanssa. Seelan tulos oli VOI1 46 pistettä, ja Lilly hienosti AVO1 45 pistettä, parin ensimmäinen jälkikoe!
Tämän vuoden SM-kisat on peruttu koronan vuoksi, odottelemme siis ensi vuoteen, jotta pääsemme taas puolustamaan mestaruutta.
21.-22.9.2019 Pöytyä SM MEJÄ. Karsintapäivä vietettiin lauantaina. Seela jäljesti meidät karsinnassa kolmansiksi tuloksella VOI1 47 pistettä! Pääsimme siis jatkamaan kisaamista vielä sunnuntain finaaliin. Jäljet arvottiin aamulla ja arpaonni antoi meille päivän viimeisen jäljen. Pitkä päivä odotettavana ja jännitettävänä. Odotus kuitenkin palkittiin, kun tuloksia alettiin lukea. Seela teki mielettömän hienoa työtä ja julistettiin lopulta voittajaksi tuloksella VOI1 49 pistettä!!! Olemme niin ylpeitä taitavasta jälkikoirastamme! Ensi vuonna matkaamme siis Surkeelle vuoden 2020 SM MEJÄÄN.
15.9.2019 Heinolassa Saksalan seikkailukeskuksessa oli Spanielien jälkimestaruuskisat. Seela voitti tuloksella VOI1 48 pistettä ja vuoden 2019 Spanielien jälkimestaruuden! Kuvassa jälkimestari lukuisine palkintoineen.
1.9.2019 Vierumäellä pidettiin Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruuskisat. Seelalla on ollut hieno kesä ja sama vire jatkui edelleen. Seela voitti piirinmestaruuden ja matkaamme Pöytyälle 21.9. pidettäviin Suomenmestaruuskisoihin nyt toisen kerran! Seela sai kokeesta tulokseksi VOI1 49 pistettä!

4.8.2019 oli Cockeriharrastajat ry:n järjestämä mejäkoe Heinolassa. Seela taas varmaa jälkityötä tehden VOI1 48 pistettä. Sinna pääsi kokeen jälkeen harjoittelemaan avojälkeä ja taas mentiin pikkupenskan kaikella innolla. Lilly-sisko on kesän aikana käynyt haistelemassa isännän tekemiä verijälkiä ja on syttynyt hommaan kovasti.
Seelan sisko Milton oli samaisena viikonloppuna Rengon kokeessa saaden tulokseksi loistokkaan AVO1 49 pistettä ja nyt siskokset jatkaa rinta rinnan voittajaluokassa.
5.5.2019 Mejä-kausi on taas polkaistu käyntiin Heinolassa. Tänä vuonna Seelan sisko saatiin mukaan puuhaan. Sisko vetäisi ekassa kokeessa mahtavan suorituksen saaden tulokseksi AVO 2 39 pistettä. Seela teki hienoa työtä, näyttäisi vähän rauhoittuneen meno jäljellä pentujen jälkeen ja tulokseksi tahkottiin VOI 1 48 pistettä! Ja jopa kaikki neljä makausta merkattiin erinomaisesti!
Sinna on myös käynyt haistelemassa muutaman pätkän jälkeä. Näyttäisi syttyvän hommaan ihan samanlailla kuin äitinsäkin!
27.9.2018 Pentujen syntymään on noin kolme viikkoa aikaa. Vauvalaa valmistetaan kovaa kyytiä. Seela voi erittäin hyvin. Mahaa on kasvateltu jo kiitettävää tahtia, eikä kippurassa enää voi nukkua, kun massu rajoittaa jo sen verran liikkeitä. Ruoka maittaa kasvavalla tahdilla ja lenkkeily on vielä oikein mukavaa puuhaa. Oravaton pihamaa on myös Seelalle edelleen kunnia-asia!
Vuonna 2018 on käyty kolme kertaa mejä-kokeissa. Viimeisin Heinolassa pm-kokeen yhteydessä pidetyssä kokeessa. Seela pärjäsi kokeessa hyvin saaden VOI1 tuloksen 45 pisteellä. Tänä vuonna hirvimetsän päivystykset jää Seelalta väliin, koska Seela on ultrattu tiineeksi ja odotamme pentuja lokakuulle.
28.10.2017 Lauantaina päivällä Seelalle tuli yllättäen työpäivä. Heinolassa hirviporukassa oli oletettu haavakkotilanne ja Seelaa kaivattiin varmistamaan tilanne. Vietimme useamman tunnin laatuaikaa perheen kesken metsässä rymyten, minä koiran ohjaajana, mieheni ja poikani aseiden kanssa perässä kulkien. Seela jäljesti täydellisesti hirven jälkiä seuraten metsää ristiin rastiin. Yhtään makuuta tai verijälkiä ei matkalta löytynyt ja saatoimme todeta, että oli tullut ohilaukaus. Seelalle oli vaikeaa hyväksyä jäljestyksen lopettaminen tilanteeseen, jossa se ei löytänyt hirveä. Intoa ja tahtoa olisi riittänyt vielä useammaksi tunniksi.
10.9.2017 Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruuskoe Orimattilassa. Lauantain jälkientekopäivänä maasto oli niin märkää, että verisienikin näytti olevan hetkessä veretön. Sunnuntain arpaonni antoi meille ensimmäisen jäljen opastuksen ja viimeisen koejäljen. Päivä oli pitkä sekä koiralle, että ohjaajalle. Viimein viideltä iltapäivällä päästiin tositoimiin. Seela meni jälkeä pitkin kuin ajatus. Kunnes kolmannella osuudella hirvi oli tallustellut hetkeä aiemmin jäljen päältä ja sinne mentiin. Tästä tuomittiin hukka. Loppujälki mentiin taas täydellistä työtä tehden. Tuomarin sanojen mukaan "Seela merkkaa kaikki makuut selkeästi. Harmittava haaveri sorkan jälkien kanssa pilaa muutoin loistokkaan suorituksen". Tuloksena VOI2 38 pistettä. Päivän olosuhteet olivat vaativat kaikille kokeeseen osallistuneille. Seela tuli piirinmestaruuskokeessa toiseksi!
12.8.2017 Lämpöisessä säässä touhuttiin jälkikokeissa Padasjoella. Tuloksena Voi2 37 pistettä. Metsäneläimet oli pitäneet yöllä torikokousta jäljen päällä ja tämän vuoksi nenä vei väärille jäljille. Tuomari mainitsi, että Seela merkkasi makaukset esimerkillisesti. Treenaus on tuottanut tulosta! Jäljestyksen jälkeen pulahdettiin molemmat vilvoittelemaan Tarusjärveen.
6.8.2017 Kosteahko viikonloppu takana jälkikokeessa Munteella, järjestäjänä Munteen metsästysseura. Vettä on satanut koko viikonlopun pieniä taukoja lukuunottamatta. Seelaa pyöritti hirvenjäljet ja tuloksena VOI 1 41 pistettä. Makuut Seela merkkasi tänään erinomaisesti.
2.8.2017 Kun kerran vauhtiin päästiin, niin heti perään toiset Mejä-kokeet. Tällä kertaa Heinolassa oman eli Salpausselän spanielikerhon järjestämä pieni iltakoe. Hienoa jälkityötä koko päivän kaatosateen jäljiltä tuloksella VOI 1 46 pistettä. Pisteisiin vaikutti taas makausten pikainen nuuskautus, niitä kun ei malteta juurikaan jäädä paikalleen merkkaamaan. Lisää treeniä siis!
30.7.2017 Mejä-kausi on kesän tauon jäljiltä korkattu tänään Hyvinkäällä cockeriharrastajat ry:n järjestämässä kokeessa. Seela jäljesti kuumana päivänä tuomarin viimeiseltä jäljeltä tuloksen VOI 1 46 pistettä. Seela oli erityisen mielissään mahtavasta kuraojasta keskellä jälkeä, sinne oli mukava istahtaa hetkeksi viilentämään itseään jäljestämisen lomassa. Kokeessa mukana myös Seelan sisko Helmi ja "tätin muru" Inka.